torstai 20. toukokuuta 2021

Miten korona-rajoitukset näkyivät Rukalla?

Matka Rukalle alkoi 2.4.2021, kun lähdimme perheeni kanssa pääsiäisloman viettoon. 

Matka oli pitkä, joten noin viiden tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme Kuopioon, jossa yövyimme ensimmäisen yön. Seuraavana päivänä jatkoimme matkaamme kohti Ruka-keskusta ja matkaa oli edessä vielä neljä tuntia. 



Saavuimme mökillemme ja lähdimme sieltä melkein heti laskettelemaan. Hissijonoissa osa käytti maskeja, mutta suurin osa laittoi vain huivin tai kaulurin naaman eteen.  Jonoissa mielestäni kahden metrin turvavälit pysyivät hyvin kunnossa. Tuolihississä piti pitää turvaväliä muun vieraan ihmisjoukon kanssa, ja se toteutui todella hyvin sekä rajoituksia noudatettiin. 



Me emme käyneet missään ravintoloissa syömässä, vaan kävimme Kuopion Lidlissä Rukalle saavuttuamme, ja ostimme sieltä kaikki tarvittavat ainekset ruoan tekoon ja aamupalaan. Ostimme myös pieniä eväitä rinteisiin, jos tulee vähän nälkä. Käytimme kaupassa maskeja. Mökillämme valmistimme ruuaksi kanapastaa, ja siitä tuli aivan mahtavan makuista! Aamupalaksi söimme perinteistä kaurapuuroa. 


Seuraavana päivänä menimme aamulla heti aamiaisen jälkeen taas laskettelemaan ja huomasimme, että rinteissä on maskeja huomattavasti enemmän kuin eilisiltana. Oliko maskeja kenties ilmestynyt lumen peitosta?


Maanantaina oli aika suunnata kohti kotia. Päätimme, että ajamme suoraan yhdeksän  tuntia putkeen. Paluumatkalla poikkesimme vain Kajaanin ABC:llä ja söimme siellä herkullista ruokaa. Ruokalassa maskia käytimme aina, kun haimme ruokaa lisää ja maskin otimme pois ruokailun ajaksi. Loppumatka menikin kokeisiin lukemiseen, ja hetken päästä Pirkkala häämötti sekä loppusuorakin meni nopeasti.


 Matka kokonaisuudessa sujui hyvin, ja tällä kertaa reissu olikin vähän erilainen koronarajoitusten vuoksi. Maskia oli vähän rasittavaa koko ajan käyttää, mutta siitäkin selvittiin huoletta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.