Urheilulajien ennakkoluulot – mistä ne juontavat juurensa?

— Näkyvyys, menestys ja se, mitä laji saavuttaa, vaikuttaa ihmisten suhtautumiseen, toteaa 30-vuotias joukkuevoimistelun valmentaja ja tuomari sekä moninkertainen cheertanssin EM-mitalisti, Jutta Hildén.

Jo nelivuotiaana voimistelukouluun viety Jutta on pitänyt voimistelun aina vahvasti mukana elämässään. Hildén kertoo, että alakoulun puolella kaverit eivät aina ymmärtäneet sitä, että harjoituksia oli niin paljon. Olihan voimistelun rinnalla myös taitoluistelu.

— Kun menin yläasteelle Sammon liikuntaluokalle, niin siellä jotenkin löysin sen, että porukka on samanhenkistä. 

Jutta kokee, että voimistelun takia ei ole ihmeemmin joutunut ikävän kommentoinnin kohteeksi. Kun Hildén aloitti cheertanssin oman voimistelu-uransa jälkeen, saattoi hän välillä kuulla ivailua.

— Ihmiset kysyivät, että heilutaanko me vaan niiden huiskien kanssa. Joutui myös selittelemään, että kyseessä on ihan eri laji kuin cheerleading, jossa tehdään niitä pyramideja. Sitten, kun näyttää jonkun videon, niin ihmiset on silleen “Aa, ehkä se onkin vähän haastavampi laji”, naurahtaa yhä lajia harrastava Hildén.

Jutta Hildén maski päässä valmentamassa Elixiria pre jr -joukkueen voimistelijoita.

Hildén uskoo, että lajin näkyvyydellä on suuri vaikutus siihen, mitä siitä ajatellaan. Mediassa vähemmän näkyvillä olevat lajit joutuvat helpommin ikävän arvostelun kohteeksi. 

— Valtalajit, kuten palloilu- ja talvilajit, ehkä just olympialajit ovat niitä, jotka ovat paljon näkyvillä. Voimistelukin on alkanut saamaan tosi hienosti julkisuutta tässä viime vuosina, samoin kuten cheerleading: Suomen maajoukkue on voittanut MM-kultaa nyt kaksi kertaa, joten sekin on saanut sitä kautta näkyvyyttä, Hildén pohtii.

 Hildénin mielestä myös esimerkiksi linnanjuhlakutsuilla ja urheilu-uutisilla on merkitystä ihmisten arvostukselle lajia kohtaan.

Kun Hildeniltä kysyttiin, mitä mieltä hän on “voimistelussa istutaan vain spagaatissa” -väitteestä, saatiin siihen napakka korjaus:

— Treenit kestää sen vähintään kolme tuntia, joten kyllä siinä aika tarkkaan pitää suunnitella. Ei tällaisessa vaativassa kilpailu- ja arvostelulajissa susta tuu mitään, jos sä istut vaan siinä spagaatissa, eli fyysiset ominaisuudet on oltava kohdallaan, päättää Hildén haastattelun naurahtaen ja jatkaa Elixiria pre jr -joukkueen harjoitusten pitämistä.

Alppihiihto harrastuksena

Olavi Kiviniemi harrastaa alppihiihtoa Tampereen Salomseurassa. Kiviniemi on 13-vuotias poika, joka asuu Nokialla. Kiviniemi harrastaa myös BMX-pyöräilyä.

– Tänä kautena tavoittelen pääsyä Italiaan, johon pääsee kolme laskijaa joka sarjasta. Italiassa lasketaan niin sanotut lasten MM-kisat, Kiviniemi kertoo.

Kiviniemellä on leirejä noin viisi kertaa vuodessa, hän sanoo.
– Normiharjoituksia minulla viikonloppuisin Himoksella, ja yhden kerran viikossa on fysiikkaharjoitukset, Kiviniemi sanoo.
Ulkomailla minulla on harjoituksia noin kaksi kertaa vuodessa. Kaikki ulkomaan harjoitukset ovat tähän mennessä olleet liettuassa Kiviniemi sanoo.

Kiviniemellä menee talvella eniten aikaa kisoista KIA-cupiin.
Hän myös tavoittelee Italiaan pääsyä tänä kautena.
– Jos pääsen sinne, niin se vie sitten eniten ajasta, Kiviniemi sanoo.
– Meidän seurassamme on myös pieniä seuran sisäisiä kisoja, Kiviniemi kertoo.

Ratsastus on Emilyn laji

–Ratsastin ekaa kertaa kaksivuotiaana ja aloitin säännöllisesti seitsemänvuotiaana, muistelee 13 vuotias Emily Heikkilä. 

Heikkilä on aloittanut kilpailemisen silloin, kun Börje-poni tuli, eli noin vuosi sitten. Hän kilpailee loppukeväästä syksyyn ulkona sekä sisällä, kun hallikausi alkaa.

–Hallikausi alkaa siis syksyn lopussa, hän tarkentaa.

Heikkilällä on kiireinen arki, sillä Börjeä pitää mennä hoitamaan joka päivä ja koulua sekä läksyjä on ajoittain paljon. 

–Kyl mä ehin, kun hoidan kouluasiat huolellisesti, kertoo Heikkilä.

Hoitamiseen menee paljon aikaa, kolme tuntia joka päivä sekä noin 50 minuuttia matkoihin. Heikkilällä on myös valmennus 0-2 kertaa viikossa, joka kestää noin 1,5 tuntia. 

–Itse valmennus kestää tunnin, mut ennen ja jälkeen pitää verrytellä, Heikkilä muistuttaa.

–Tärkeintä on yhteistyö ponin kanssa, tasapainon löytäminen ja vatsalihasten käyttö, hän painottaa.

 Hän myös kertoo, että on tärkeintä pitää hauskaa. Heikkilälle ei ole käynyt montaa pahaa tapaturmaa. Ainoa tapaturma on ollut se, kun Heikkilä putosi Keijo-ponilta, jolloin vasen käsi murtui kolmesta eri kohdasta. 

Emily treenaamassa Börjellä.

“Voit harjoitella vaikka joka päivä, jos siltä tuntuu”

 – Aloitin frisbeegolfin 2019 kesällä, kertoo Juuso Jaakkola. Sitten Jaakkola huomasi olevansa valmis, ja nyt hän käy kisoissa ja voittaa niitä.

13-vuotias Jaakkola kertoo, että frisbeegolf on helppo harrastus, koska alussa pärjää vain yhdellä kiekolla.

– Jos sinulla ei ole sitäkään, voit lainata kavereilta, jos heillä on, kertoo Jaakkola. 

Kiekoiksi Jaakkola suosittelee Discmanian midaria. Erityisesti hän suosittelee md-kiekkoa, koska sillä pystyy heittämään ja puttaamaan.

– Aloittelijana kannattaa käyttää alivakaita kiekkoja eli kiekkoja, jotka kaartavat oikealle. Mutta kun tekniikka kehittyy paremmaksi, kannattaa käyttää ylivakaita, joka on vastakohta alivakaalle, totesi Jaakkola. 

Jaakkola kävi Tahkolla heittämässä kiekkoa

Kavereilla on iso merkitys frisbeegolfissa.

– Voit heittää heidän luonaan tai heidän kanssaan. Ja jos aina ei tunnu hyvältä, kaverit voivat tulla mukaan, kertoo Jaakkola. 

Kaverit ovat kivoja myös sen takia, että he ovat sinua huonompia.

– Heittämään voit mennä vaikka joka päivä, sanoo Jaakkola.

Jaakkolan mielestä tiedät kuitenkin itse milloin pitää tai saa harjoitella. Frisbeegolfissa voit osallistua myös kisoihin, mutta sinä huomaat ihan itse, kun olet valmis osallistumaan niihin. 

Tunnilla puhuminen kielletty!

Tuntuuko sinusta joskus sille, että koulussa pidetään liian kovaa kuria? Luettuasi tämän blogitekstin mieti uudestaan, sillä nyt pääset kurkistamaan, millaista koulunkäynti oli 1960-luvulla Aila ja Jorma Rutin muistelemina.

Vanhoja oppikirjoja 1960-luvulta.

Kurin mukaista opetusta 

Aila Ruti on viettänyt omat kouluvuotensa Kankarin pienessä kansakoulussa, jossa ei hengailtu käytävillä kavereiden kanssa vaan opiskeltiin itsenäisesti ja kavereiden kanssa oltiin omalla vapaa-ajalla. Jorma Ruti on opiskellut myös kansakoulussa, mutta Kankaantaan, jossa luokka-asteet koostuivat a-, b- ja c-luokista. Aila Ruti kertoo, että koulussa oli vain kaksi luokkahuonetta, toinen 1.-3.-luokkia varten ja toinen 4.-6.-luokkalaisille. 

– Alaluokkaa opetti naisopettaja ja yläluokkaa miesopettaja, koska miesopettajan uskottiin pitävän parempaa kuria, mutta kyllä alaluokan opettajakin piti kuria ja herätti kunnioitusta. 

Digistä ei tietoakaan 

Koulupäivät tuohon aikaan eivät eroa pituudeltaan nykypäivän koulunkäynnistä, mutta herätykset olivat aikaisempia. Se ei haitannut useampaa, sillä yöunet säilyivät pitkinä, koska digiä ei ollut vielä tuohon aikaan keksitty. Ja illalla mentiin aikaisemmin nukkumaan. 

Kepillä sormiin, eikös joo 

Monikaan ei varmasti ole tietoinen, millaisia rangaistuksia tuohon aikaan koulussa oli, koska voisi luulla, että pienistäkin virheistä lyötiin karttakepillä sormille, mutta näin se ei ole. 

–Todellisuudessa laitettiin seisomaan pulpetin viereen tai nurkkaan, jos ei ensimmäisestä nöyryytyksestä ottanut oppia, ja pahimmassa tapauksessa joutui jälki-istuntoon, Rutit selittävät. 

– Jälki-istunnossa istuttiin ihan hiljaa miettimässä omia tekosia, Jorma Ruti lisää. 

Vastapainoksi hauskanpitoakin oli!

– Talvella kylmillä säillä laskettiin mäkeä ja leikittiin kukkulanvalloitusta, kesällä hippaa, Jorma Ruti kertoo. 

Kielten tärkeys 

Nykyään ensimmäisen kerran kieliä opitaan jo 3.-luokalla, isovanhempien aikaan siitä ei uskottu olevan vielä hyötyä. 

– Englantia opittiin ensimmäisen kerran kansalaiskoulun ensimmäisellä luokalla eli 7. luokalla, Aila Ruti muistelee. 

Kansakoulua voi verrata nykypäivän ala-asteeseen. Kansakoulun päätyttyä mentiin kansalaiskouluun, joka kesti kaksi vuotta, 7.- ja 8.-luokat. Jo kansakoulun viimeisillä luokilla sai pyrkiä keskikouluun, jossa opittiin ruotsia. Molemmat Rutit kävivät keskikoulun, mutta Aila Ruti päiväkoulun sijasta iltakoulun aikuisena, mutta samat asiat opittiin. 

 Aila Ruti asui vanhempiensa ja seitsemän sisaruksensa kanssa. 

– Vanhemmat olivat kiireisiä ja luottivat siihen, että lapset hoitavat opiskelunsa itsenäisesti. 

Jorma Rutin perheessä oli vain kolme lasta, ja vanhemmat olivat kunnianhimoisempia ja vaativat lapsiltaan erinomaisia arvosanoja. 

– Vaativia he olivat, Jorma Ruti tuumaa. 

 – Suurin muutos omiin kouluaikoihin verrattuna ovat olleet digitaaliset laitteet, Jorma Ruti arvelee.

2 oikein, 2 nurin

 Pienestä pitäen

– Aloitin käsityöt jo kuusivuotiaana, kertoo Sirpa Seitakero.

 Hän kertoo, että aloitti kutomisen heti neljällä puikolla. Yhdeksänvuotiaana hän teki jumpperin eli villapaidan pyöröpuikoilla. Mutta jo kuusivuotiaana hän teki villasukkia ja lapasia neljällä puikolla.

– Olen myös nuorena ommellut vaatteita itselleni ja lapsilleni, Seitakero kertoo.

Seitakero otti mallia omasta äidistään, joka oli itse virkannut parisängynpeitteitä kolmelle miniälle ja kolmelle tyttärelle. 

– Äitini teki myös päiväpeitot kuudelle lapsenlapselle, kertoo Seitakero.

Hän ihaili äitinsä käsitöitä ja otti mallia hänestä. 

 

Monipuolinen käsityö

 

Seitakero kertoo, että hänen lempikäsityömuotonsa on virkkaus, mutta hän tykkää myös kutoa mielellään.

 – Olen virkannut monia lastenvaatteita ja olen myös virkannut erivärisiä pitsejä 19-vuotiaana pitkällä junamatkalla viikonlopuksi vanhemmilleni Pieksämäelle, kertoo Seitakero. 

– Tykkään myös kovasti kutomisesta, ja minulla onkin puoliautomaattinen neulekone, jonka ostin käytettynä. 

Käsitöissä parasta on, että kaikkea voi opetella ja tarvikkeille on runsas tarjonta. 

– Haluaisin vielä testata minikangaspuita, joihin törmäsin käsityömessuilla.

 

Varo, ettei se tempaise mukanaan!

 – Käsitöiden hyviä puolia on esimerkiksi se, että se rentouttaa ja tekeminen ei lopu, Seitakero kertoo. Käsityössä ei ole huonoja puolia, mutta joskus se saattaa viedä mukanaan pitkäksikin ajaksi. 

Vinkkinä vielä aloittelijoille: Seitakero vinkkaa, että kaikkea kannattaa kokeilla oman mielenkiinnon mukaan.

 

Nuoretkin harrastavat käsitöitä

Myös nuoretkin tykkäävät käsitöistä. 13-vuotias Pinja Karttunen tekee villasukkia vapaa-ajallaan.

– Olen tehnyt yhdeksät Jonvillasukat ja niistä ensimmäiset tein noin vuosi sitten, Karttunen kertoo. 

Karttunen kertoo, että yksinkertaisuudessaan Jonsukat ovat villasukat, joissa on mustaa, valkoista ja pääväriä. Niissä on myös pientä kuviota varressa ja jalkaterä on kaikissa raidallinen. 

– Hyviä väriyhdistelmiä ovat muun muassa pinkki-harmaa-valkoinen ja keltainen-musta-valkoinen, Karttunen opastaa. 

Karttunen näki netissä kuvia Jonsukista ja sai ensimmäisen Jonsukkakirjansa joululahjaksi vuonna 2019. “Siitä se sitten alkoikin”, kuvailee Karttunen. 

– Jos joskus haluat tehdä Jonsukat, kannattaa aloittaa yksinkertaisesta,jossa ei oo paljoo kuviota, Karttunen auttaa.

– Lempi Jonsukkani on ehdottomasti kelta-musta-valkoiset Jonmarit, joidenka nimi on peräisin niiden varressa olevasta Marimekko-kuviosta, hän kertoo.

"Onhan se kiva, kun tietää kaverit siitä, kun olivat alle 10"

Jari Leponiemi on monien vuosien takainen entinen valmentaja ja valmensi esimerkiksi Tapparan liigajoukkueessa pelaavia Toni Utusta ja Kristian Tanusta pienempinä. 

Leponiemi kertoo Tanuksen pelanneen jonkin aikaa pienenä myös maalivahtina, vaikka nykyisin pelaa hyökkääjänä. 

Samaan aikaan, kun Utunen ja Tanus pelasivat Tapparan junioreissa, pelasi samassa joukkueessa Leponiemen poika.

– Ihan kivaa, en tosin tiiä, mitä toinen osapuoli ajattelee, Leponiemi naurahtaa kertoessaan ajasta, kun valmensi omaa poikaansa. 

Leponiemi kertoi, että vanha valmennusura vaikuttaa jollain tapaa, kun nykypäivänä katsoo jääkiekkoa.

– Maalivahtipeliä osaan katsoa eri silmillä, hän kertoo. 

Maalivahtitoimintaa Leponiemi on päässyt seurailemaan, koska toinen hänen pojistaan oli joukkueen maalivahtina.

– Hyvä pelaaja on pelaaja, joka nauttii pelaamisesta, ja sellainen, kenestä näkee sen, että oikeesti tykkää siitä, Leponiemi ajattelee. 

Hän on elämänsä aikana nähnyt monenlaisia pelaajia muun muassa poikiensa joukkueissa ja liigassa.  

Leponiemi kertoo, että hän tykkää seurata monenlaisia pelaajia. Pelaaja, joka pelaa rohkeasti, on kuulemma erityisesti Leponiemen mieleen. 

– Sellainen kuin Matias Maccelli, hän tarkentaa. 

Matias Maccelli on Ilveksessä pelaava nuori kiekkotaituri.

Tuleeko näyttelijästä frisbeegolf-ammattilainen?

Hauska tapa tienata, kertoo Ilmari Kujansuu Pirkan opistosta. Hän ei haluaisi itse pelata frisbeegolfia ammatikseen, koska se ei ole hänen juttunsa ja se ei tunnu oikealta.

Ilmari Kujansuu Pirkan Opistosta suositun Billy Elliot -näytelmän paidassa.

Kiekkojen hinnat vaihtelevat riippuen siitä, mitä muovia ne ovat ja minkälaisia. Ne vaihtelevat 7-20 euron välillä. Ilmari Kujansuu  kertoo, että Prismasta löytyy hyvin kiekkoja, mutta häntä ei ole sponsoroitu. Hän itse suosittelee merkkiä Diskmania.

Ainakin yhdellä kiekolla pärjää, ja sen kannattaa olla joku suora midari, koska sillä voi heittää jonkun matkaa ja putata, Kujansuu kertoo. Kujansuun mielestä kannattaa ostaa frisbeegolf-kori, että ei tarvitse aina mennä radalle heittämään.

 Ilmari Kujansuu kuuli lajista kaveriltaan, sai intoa ja jäi siihen koukkuun.

– Frisbeegolfissa koukuttavaa on se, että se on hauskaa, sanoo Kujansuu.

Kujansuuta lajissa motivoivat ystävät ja ystävien tuki.

Kujansuun mielestä frisbeegolf-ratoja on aika hyvä määrä ja ne ovat hyvässä kunnossa. 

– Jos on mutanen maa, niin rata on kuitenkin usein hoidettu kuntoon, kertoo Kujansuu.

Taitouinti on olympiaurheilulaji

Kerttu Korsun mielestä taitouinti on fyysisesti hankalaa ja siinä tarvitsee sinnikkyyttä pärjätäkseen. Mielikuvitusta saa kuitenkin käyttää paljon, kun tekee koreografioita.

     

Kerttu Korsu on 14-vuotias taitouinnin harrastaja. Korsu kertoo, että taitouintiin on helppo liittyä mukaan, koska ei tarvitse taipua paljoa ja riittää, että osaa uida hyvin.

– Ennen kun aloitin taitouinnin, harrastin voimistelua, ratsastusta, kilpauintia, yleisurheilua ja tennistä, Korsu sanoo. 

Korsu kertoo, että hän ideoi liikkeitä, tekee koreografioita erilaisiin musiikkeihin ja venyttelee vapaa-ajalla tullakseen paremmaksi taitouinnissa.

– Päädyin lajiin, koska sisko harrasti uintia. Tykkään voimistelusta ja uimisesta ja ajattelin, että tää laji olisi täydellinen siihen, Korsu selittää.

– Tarvitset hyvää hapenottokykyä, voimaa, taiteellisuutta ja koordinaatiokykyä, Korsu sanoo.

Kaikkia näitä tarvitaan, koska pitää pystyä pidättämään hengitystä ja tekemään oikeilla laskuilla sekä heittämään joukkuekaveri ilmaan ilman, että koskee pohjaan. 

Boosti-liike

Joukkueissa on yleensä 4-8 uimaria. Erilaisia musiikkiohjelmia on yksilö (solo), parin kanssa (duo), kolmistaan (trio). Niiden yhdistelmä on vapaaohjelma (combo), jossa voi olla enintään kymmenen uimaria, ja siihen yhdistetään sooloja, duoja ja trioja.

– Lajissa kivointa on joukkuekaverit,valmentajan palaute ja se, kun oppii nopeasti, Korsu kertoo.

Korsu kertoo, että hän ei tykkää kierteistä, koska joskus tulee epätoivo, kun kierteet eivät onnistu. Myös epäonnistuneet treenit ovat pettymys.

 – Taitouinti on hieno laji, jossa saa käyttää paljon kehoa ja mieltä pärjätäkseen, Korsu kertoo.

Cheerleading on taikaa

 – Siirryin 2015 Funky Teamin naisten edustusjoukkueeseen Helsinkiin. Valmensin samaan aikaan Spirit Shakin' Cheerleadersissa Keravalla, Veronika Salmio kertoo.

Äidin kehotuksesta harrastamaan

– Me muutettiin Järvenpäähän, ja mun äiti oli nähnyt lehdessä ilmoituksen, että tällainen laji on, ja menin sitten kokeilemaan, kertoo 22-vuotias Salmio.

Salmio kertoo, että harrasti balettia ennen cheerleadingia.  

Salmio aloitti cheerleadingin vuonna 2007, jolloin oli itse yhdeksänvuotias.

– Harrastin mineissä ensin muutaman vuoden ja siirryin sitten junnuihin, jossa harrastin viisi vuotta, Salmio toteaa.

– Olin pari vuotta vielä aikuisissa ja lopetin vuonna 2017, muistelee Salmio.

Uutta ja ihmeellistä

– Olen aina ollut vähän semmonen, että haluan kokeilla aina jotain uutta ja olla mahdollisimman hyvä, naurahtaa Salmio.

Salmio aloitti valmentamisen vuonna 2014, jolloin hän vielä itse harrasti junioreissa.

– Valmensin Spirit Shakin' Cheerleadersissa ensin alkeisjoukkueita ja siirryin sitten Porvooseen valmentamaan, Salmio kertoo.

Salmion mukaan hän siirtyi vasta vuonna 2020 valmentamaan Tampereelle Dream Teamiin.  

– Valmentamisessa kivointa on se, kun saa tutustua erilaisiin lapsiin ja nuoriin ja olla ylipäätään mukana tässä lajissa, ja samalla oppii itsekin kaikkea uutta, Salmio luettelee.

Veronika Salmio on valmentajana jämäkkä,
mutta hänen sisältään huokuu myös ihanaa 
lempeyttä.

       

 Unelmat voivat toteutua, jos niiden eteen tehdään hommia

Salmiota motivoi se, että hän näkee valmennettavien tykkäävän siitä, mitä tekevät, ja iloitsevan, jos he oppivat jotain uutta, ja ylipäätään ovat motivoituneita tästä lajista.

– On kiva seurata valmennettavien kehitystä, miten vaikka alussa ei oikein osannut mitään ja parin vuoden päästä onkin jo ihan huippu hyvä, kertoo Salmio.

– Salmio kertoo, että cheerleaderin asenne pitäisi olla yleensäkin iloinen ja valmentajana on tietenkin helppo ja mukava valmentaa sellaista, joka kuuntelee valmentajaa ja on reipas ja innokas oppimaan ja kokeilemaan kaikkea uutta.

Tavoitteita Salmiolla on saada mahdollisimman moni innostumaan tähän lajiin ja oppimaan uutta. 

– Olisihan se hienoa joskus päästä vaikka valmentamaan SM-tasolla, unelmoi Salmio.

Mitä sitten tulevaisuudessa?

Salmio opiskelee lääketiedettä valmentamisen ohella, ja urheilee.

– Käyn salilla ja lenkkeilen, mutta opiskelussa menee aika paljon aikaa, mutta yritän pitää jonkinlaisesta liikunnasta itsekin kiinni, naurahtaa Salmio.

– Haluan kuitenkin olla cheerleadingin parissa mahdollisimman pitkään, Salmio toteaa.

Nuorten sisustustyyli

Ninna Jokinen on 13-vuotias nuori, joka pitää sisustamisesta. Hän suosittelee muille omannäköistä sisustusta ja kertoo, että trendejä ei tarvitse seurata. 

– En myöskään tykkää käyttää tummia tai räikeitä värejä, kertoo Jokinen.

Vuodenajat vaikuttavat eri sisustuksiin. Jokinen kertoo, että tummat värit, esimerkiksi ruskea, sininen ja musta, eivät sovi kesällä. 

– Jouluna tykkään koristella huoneeni joulukoristeilla. Esimerkiksi perinteisistä koristeista tulee turvallinen olo, kun käyttää joka vuosi samoja koristeita. Muina vuodenaikoina tykkään pitää huoneen siistinä, Jokinen kertoo.

Jokisen lempisisustusesine on karkkikauppa.

Karkkikauppaan ostetaan aina jouluna uusia karkkeja. Jokinen kertoo, että karkkikauppa on hänen suosikkisisustusesineensä. 

– Karkkikauppa on suosikkini, koska se on hieno koriste ja sillä voi myös tehdä kaikenlaista, kertoo Jokinen.

– Ostan karkkikauppaan aina uusia karkkeja. Esimerkiksi jouluna ostan sinne joulukarkkeja, Jokinen toteaa.

– Jouluna koristelen karkkikaupan jouluvaloilla ja pienillä tontuilla, Jokinen kertoo.

Ratsastus tempaisee mukaan

– Uskon, että voin aina kehittyä ja tähdätä ylemmälle tasolle, vaikkapa maajoukkueeseen, Emily Heikkilä toteaa.  

Heikkilä on 13-vuotias esteratsastaja. Heikkilää motivoi ratsastuksessa eniten se, että pystyy tekemään yhteistyötä maailman ihanimman ponin kanssa. 

– Jotta pääsee kilpailemaan, perusasioiden täytyy olla kunnossa, kuten hevosen ohjaaminen esteille, Heikkilä kertoo. 

Heikkilä on ollut hevosten kanssa tekemisissä jo pienestä pitäen, mutta aloitti ratsastuksen säännöllisesti vasta seitsemänvuotiaana, joten hänellähän nämä kaikki perusasiat ovat jo kunnossa.

 Emily Heikkilä Stable Novan kisoissa.

Satulalla on merkitystä!

– Satulan laadulla on väliä, koska sen täytyy olla hevoselle sopiva ja oikean kokoinen. Esimerkiksi poneilla ja hevosilla on eri kokoiset satulat, sillä ponit ovat pienempiä.

Mikäli hevosella on ponin satula, se voi alkaa hiertämään hevosta. Satula ei saa olla liian tiukalla! Heikkilä kertoo. 

Heikkilä käy vähintään kaksi kertaa viikossa tallilla. 

– Joskus tallille meneminen on hankalaa, koska koulujuttuja on niin paljon. Teen myös aina välillä läksyt bussissa, kun olen matkalla tallille, kertoo Heikkilä.

– Ennen omaa suoritusta on todella tärkeää, että on lämmitellyt kunnolla ja että on itse valmiina kilpailuihin, Emily Heikkilä selittää.

Jos itse ei jännitä, niin silloin suorituksesta tulee paras!

Pian kilpaillaan!

– Kevätkausi kilpaillaan ja talvella treenataan ahkerasti, toteaa Heikkilä. 

Heikkilän mielestä talvella on tärkeää se, että pääsee korjaamaan virheet,  että voi  kunnolla harjoitella ja sulatella taakse jääviä rankkoja kisoja. Vuoden vaihtuessa aletaan jo valmistautumaan seuraavan kauden kisoja varten.

Juniori-golfari Leevi Leskinen

Leevi Leskinen on kilpaileva juniori-golfari, joka tykkää kilpailusta.

– Tykkään treenata golfia yleensä yksin, mutta minulla on ystäviä treeneissä. Minua motivoi golfissa, kun seura tsemppaa ja kun onnistuu, Leskinen kertoo.

– En pidä itseäni huippu-urheilijana, koska en pärjää kisoissa niin hyvin vielä. Ajattelen vain, että olen ihan tavallinen urheilija Leskinen kertoo.

– En välitä häviämisestä, mutta pitää vain olla parempi ensi kerralla, Leskinen kertoo.

– Golf on minulle tällä hetkellä päälaji, ja sitä tulee treenattua eniten, varmaan kaksi tuntia viikossa plus treenit kolme kertaa viikossa, Leskinen kertoo.

Leskinen kertoi myös, että hän harrastaa myös alppihiihtoa.

– Kilpaileminen on kivaa, koska saa haastaa itseään ja muita. Jos voitan, saan siitä hyviä tunteita ja ylpeyttä, Leskinen kertoo. 

Voittajan on helppo hymyillä.