maanantai 24. toukokuuta 2021

Kesälomasuunnitelmia

Tässä blogitekstissä haastattelen Viola Heikkilää hänen kesälomasuunnitelmistaan.


Mitä kesälomasuunnitelmia sinulla on?


Hmm…, aion ehdottomasti olla paljon mökillä, uida, nauttia auringosta, ja tärkein eli syödä herkkuja, varsinkin jätskiä! Sitten ratsastussuunnitelmat: aion käydä paljon kisoja eri puolella Suomea, valmennuksissa ja kisoissa 90cm-105cm-luokkia olis tavoite päästä kisaamaan, kertoo Viola innoissaan. Aion tietenkin myös maastoilla, uittaa ja mennä ilman satulaa.

Perhettä, sukulaisia ja kavereita ei saa tietenkään unohtaa, ja heidän kanssaan vietän myös paljon aikaa, muistuttaa Heikkilä.

Kiva kesäloma siis tulossa!


Onko ärsyttävää, kun koronan takia ei pääse ulkomaille?


No onhan se vähän, ja olisi mukava päästä taas ulkomaille pitkästä aikaa, mutta toisaalta on kiva myös pysyä Suomessa ja nauttia niistä asioista, joita Suomessa voi tehdä.


Missä aiot viettää eniten aikaa lomalla?


Ehdottomasti tallilla ja mökillä ja kisoissa, kertoo Viola innoissaan.



Minne haluaisit matkustaa, jos korona ei estäisi?


Varmaankin johonkin ihanaan lämpimään maahan pariksi viikoksi, unelmoi Viola.



Mitä suunnittelet tekeväsi kesäloman ensimmäisenä päivänä?


Aion juhlia paljon kesäloman alkua, syödä hirveästi herkkuja ja lähteä suoraan tallille yöksi, kertoo Viola innoissaan kovaan ääneen. Tai sitten niin kuin viimekin vuonna lähteä perheen kanssa veneretkelle.


Jäätelö on parasta kesäherkkua.



Lopuksi Viola toteaa vielä, että

"Superkiva kesäloma siis tulossa!"


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.