Valeuutinen on viesti tai teksti, jonka tarkoituksena on levittää tahallaan väärää tietoa mediassa. Se on internetissä vain harhautuksena. Valeuutisen tekijän yksi motiiveista on raha. Toisenlainen motiivi voi olla tyydytys huijaamisesta ja osittan poliittiset pyrkimykset. Valeuutisten levittämistä pidetään nettikiusaamisena.
Vuonna 2016 tuli paljon isoja valeuutisia. Saattoivatko ne edes hieman muuttaa maailmaa? Yksi iso valeuutinen kyseisenä vuonna oli “Pope Francis tukee Donald Trumppia presidentiksi”, joka julkaistiin Facebookissa. Kyseisestä aiheesta tuli paljon hässäkkää, kuten hämmennystä. Kyseinen aihe oli saanut myös paljon huomiota, tykkäyksiä ja epäuskoa. Valeuutisissa tärkeää on kuvien muokkaaminen tai ylipäätään kuvilla huijaaminen.
![]() |
| Valeuutisia voi olla missä vain. |
Netistä voi löytää tutuista, oudoista tai vastaavista aiheista valeuutisia. Donald Trumpista on tehty paljon valeuutisia. TV-ohjelmissa voi olla paljon erilaisia huijauksia, kuten ennustamista tai vaikka taikureita. Valeuutisia on monista aiheista tai asioista, eikä vain kaksi esimerkkiä voi kertoa, mikä voi olla faktaa tai fiktiota. Valeuutisia yritetään monilla tavoilla pysäyttää, jotta saataisiin valeuutisten tekijät kiinni. Valeuutisia löytää jopa eniten Facebookista.
Valeuutiset ovat mielestäni ärsyttäviä ja jopa turhia, jos niillä ei ole mitään hyvää vaikutusta internetissä. Olen itse varmasti löytänyt useita valeuutisia, mutta ei voi ikinä tietää, mitkä on totta, vaikka uutiset joskus saattavatkin kuulostaa liiallisilta. Valeuutisten tarkoitus on antaa väärää tietoa oikeasta aiheesta. En ymmärrä, miten valeuutisen tekijä hyötyy tällaisen uutisen julkaisemisesta, varsinkin kun siitä voi jäädä kiinni.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.